Laura Ingalls Wilder
Alkuteos: The long Winter 1940
Suomentaja: Esko Jämsén
Gummerus 1977 (Toinen painos)
Sivuja: 265
Tähteni: 3/5

Tämä kirja kertoo mielestäni hyvin onnellisista päivistä, kun Laura viettää aikaa kaupungissa ystäviensä kanssa koulua käyden. Marja saadaan vihdoin lähetetyksi sokeainkouluun ja Almanzo pyytää päästä saattamaan Lauraa kotiin kirkosta. (Almanzo Wilder, Lauran tuleva aviomies, jota ei tässä kuitenkaan vielä tiedetä.) Kaupungissa aletaan pitää mielenkiintoisia kerhoiltoja ja myös Nellie Oleson - ilkeä tyttö Luumujen poukamasta - muuttaa kaupungin tienoille.

Mielestäni tämä palaa siihen tuttuun, lämpimään ja onnelliseen Ingallsin perheen elämään, mutta tietyllä tavalla aivan uudella virralla. Tätä oli yksinkertaisesti miellyttävä lukea, en oikein osaa sanoa muuta.

Minun täytyy kuitenkin nyt näitä kirjoja luettuani kritisoida siitä tehtyä Michael Landonin tuottamaa "Pieni talo preerialla" -televisiosarjaa. Minusta ns. parhaita paloja on jätetty siitä pois. Kirjassa Marjan sokeuduttua, tuntui että Laura ja Marja jopa lähentyivät. Laura aina toimi "Marjan silminä" kuvaten tarkasti asioita ympärillään Marjalle. Sarjassa Marjan menetettyään näkönsä, hän tuntui jäävän hieman taka-alalle - ainakin Marjan ja Lauran suhde tuntui niin sanotusti "unohtuvan". Kirjoissa myös Leena, toinen Lauran siskoista, tuli Marjan sokeuduttua suurempaan osaan ja hän ja Laura myöskin lähentyivät. Sarjassa Leena ei saanut kovin suurta roolia missään vaiheessa, toisin kuin Albert (sarjassa Ingallsin perheen adoptiolapsi) jota ei ole edes kirjoissa. No, se sarjasta. Se on yksi näkemys kirjoista, jokaisellahan on oma. Pidän kirjoista ja sarjasta, mutta ihan itsenäisinä osina.

Laura Ingalls Wilder
Alkuteos: The long Winter 1940
Suomentaja: Esko Jämsén
Gummerus 1977 (Toinen painos)
Sivuja: 265
Tähteni: 3/5

Tämä kertoo ajasta, kun Lauran, hänen perheensä ja koko kaupungin yllätti lumimyrsky. Tulee ankara, kylmä ja lumimyrskyinen talvi. Junat eivät kulje ja tarvikkeet ovat lopussa.

Minusta tämä oli parempi kirja kuin edelliset. Tämä oli ensimmäinen, jossa oli joku kunnon aihe: ankara talvi. Rakastan todella miten kirjoissa kuvataan luontoa ja talven kylmyys ja hirvittävyys kerrotaan tässä eläväisesti. On helppoa kuvitella, miten kivuliaan pitkästyttävää on joka päivä vain jauhaa jyviä ja tehdä heinistä polttopuita, kun tarvikkeet ovat loppu. Pystyin eläytymään tilanteeseen, jossa kaikki päivät ovat samanlaisia ja miten kamalalta tuntui pelko siitä, että entä jos heiltä loppuisikin ruoka.

Puhuin aikaisemmin siitä, että milläköhän tavalla tarinan tunnelma muuttuisi, kun Laura kasvaisi. Kävi ilmi jo viimekertaisesta kirjasta, että Laura on nyt vanhempi ja kypsempi ja tunnelma todella on hieman muuttunut. Muutos on kuitenkin tapahtunut hyvin luontevasti ja sulavasti ja se tuntuu hyvin sopivalta.

Alan pitää näistä enemmän aina kun luen uuden kirjan. Hahmoihin ja tunnelmaan tottuu. Niihin ikään kuin kiintyy ja ne alkaa tuntea läpikotaisin. Pidän Lauran luonteesta, siitä miten hän aina tahtoo kaikille hyvää, mutta omistaa silti temperamentin, ettei käyttäydy aina ihan kiltisti. Se antaa tarinaan mielenkiintoa. Lauran ajatukset ovat minun mielestäni omalaatuisia, ne antavat aina mukavan erilaisen näkökulman kuin uskoisi.  En oikein osaa selittää. En siis tarkoita niiden olevan jotain yli-huikeita ajatuksia, mutta jollain tavalla niitä on miellyttävää ja mielenkiintoista lukea.

Laura Ingalls Wilder
Alkuteos: Bythe Shores of Silver Lake 1939
Suomentaja: Garth Williams
Gummerus 1976 (Toinen painos)
Sivuja: 327
Tähteni: 2½/5

Joo, tämäkin hyvin samantyyppinen kirja kuin edelliset.  Ei tästä edelleenkään löydy mitään ihmeellistä, mutta tunnelma aina tarttuu. Tulee aina oikein lämpöinen ja turvallinen olo. Kirjan pienet arkipäivän ilot tuntuvat ihanilta ja siihen aikaan suuremmalta asialta tuntunut Lauran ehkä vain kerran vuodessa saama (jouluna) makeispussi, sai minutkin onnelliseksi.

Tämä on myös historiaa ajatellen mielenkiintoinen kirja. Ei tämä mitenkään kovin tärkeä ole, mutta minusta on kumminkin mukava lukea sitä. Saa tietää, millaista 1800-luvun loppupuolella eläneen uudisraivaajaperheen elämä oli.

Tässä kirjassa asiat ovatkin hieman muuttuneet. Luumujen poukamassa on isä saanut jo kaksi kertaa huonon sadon ja äiti, Marketta-vauva (Grace), Leena (Carrie) ja Marja (Mary) ovat sairastaneet tulirokon ja Marjasta on tullut sokea. Tilanne on huono, mutta sitten isä saakin työtarjouksen. Nimittäin, että hän pääsisi työskentelemään rautatienrakennustyömaalle länteen. Tilaisuus on hyvä ja he päättävät lähteä. Niinpä he muuttavat ja rakentavat keväällä talon paikkaan, jonne syntyy pian ihka uusi kaupunki.

- Myy

Laura Ingalls Wilder
Alkuteos: On the Banks of Plum Creek 1937
Suomentaja: Heidi Järvenpää
Gummerus 1976 (Toinen painos)
Sivuja: 337
Tähteni: 2½/5

Nääh, samaa rataa tämä jatkaa kuin edeltäjänsäkin. Ingallsien on täytynyt lähteä pienestä talostaan intiaanien asuma-alueelta ja suunnata tiensä kohti Minnesotaa. He pysähtyvät asumaan Luumujen poukamaan, pieneen turvemajaan. Elämä jatkuu tutun turvallisena ja pian isä rakentaakin heille ihan oikean talon. Tapahtuu kaikenlaista ja tytöt lähtevät kouluunkin. Hieman jännittävyyttä kirjaan tuo kamalalta kuulostava heinäsirkkasää ja lumimyrsky, jolloin tytöt ja äiti odottavat peloissaan isän tuloa kaupungista kotiin.

Tämä on jotenkin turvallinen kirja. Vaikka heillä on vastoinkäymisiä, tietää, että kaikki päättyy lopulta hyvin. Joskus myönnän olleeni jopa hieman kateellinen siitä elämästä. Elämä tuntuu silloin olleen jotenkin yksinkertaisempaa, eikä huolina ollut mitään monimutkaista niin kuin kaikki nykyään täällä omassa päässäni tuntuu olevan. : >

- Myy

Kyllä. Kirja oli Jane Austen - Ylpeys ja Ennakkoluulo

Ihana ihana Elizabeth Bennetin ja Fitzwilliam Darcyn rakkaustarina, joka jokaisen tytön on pakko lukea ainakin kerran. Minä luin sen nähtyäni samaa nimeä kantavan elokuvan, jonka pääosia näyttelivät Keira Knightley ja se mies. Krhm. En ikinä muista hänen nimeään, joten tulkaa huutelemaan minulle jos muistatte.

No niin. Uskoisin, että tiedätte pääasiat tästä kirjasta. Olette luultavasti nähneet myös ekuvankin. Ehkä yhden, ehkä molemmat. No, kirja kertoo siis Bennetien perheestä; äidistä, isästä, sekä viidestä tyttärestä. Vanhin Jane on ujo, tunteitaan harvoin näyttävä, kaunein sisaruksista ( ainakin äidin mielestä ). Hän haluaa ajatella kaikista pelkkää hyvää. Seuraava, Elizabeth on taasen hiukan järkevämpi kuin Jane, mutta kuohuville tunteille altis tyttönen, joka tekee päätöksensä äkkipikaisesti ensivaikutelman perusteella. Mary Bennet on katraan keskimmäinen, hiukan hupsu tyttö, joka pitää ennemmin lukemisesta, ja pianon soiton harjoittelemisesta, kuin juhlista ja aviomiehen hankkimisesta. Nuorimmat, 17-vuotias Kitty ja 15-vuotias Lydia ovat erittäin tyhjäpäisiä ( voi ei. Kuulostaa julmalta ), ja pitävät upseereille flirttailemisesta ( taas kuulostaa tosi kivalta ).

Hmm. Mitenkä selittäisi juonen lyhyesti ja ytimekkäästi...

Mrs. Bennet etsii epätoivoisena tyttärilleen aviomiestä. Uusi ehdokas saapuukin asumaan erittäin lähelle, Nethherfield parkiin ( eiks se ollu park ? ). Eräs herra, Charles Bingely on asettunut sisarineen, sekä ystävänsä Herra Darcyn kera sinne asumaan. Tanssiaisissa, Darcy antaa itsestään kaikille erittäin koppavan, ilkeän kuvan oleskelemalla ainoastaan omien seuralaistensa kanssa. Hän ei puhua pukahdakkaan muille, ja loukkaa Elizabethia tietämättään. Siitä alkaa varsinainen hupsutus.

Kirja oli ihan hauskaa vastapainoa kaikelle muulle. Jane Austen on jo pitkään kiinnostanutkin minua. Kielin on ymmärrettävästi hiukan vanhahtavaa, ja siellä täällä oli sellaisia ilmaisuja, joita ei enää käytetä. Mielestäni oli hyvä, että luin kirjan, sillä muuten olisin elänyt vain elokuvan antamassa käsityksessä. Kirjassa oli välillä selitetty myös Darcyn ajatuksia, eikä pelkästään Elizabethin aatteita ja mielipiteitä. Siinä selviää jo alku vaiheessa, että Darcy on kiinnostunut Lizzystä.

Jane Austenille ei voi antaa tähtiä, mutta voin suositella. Vaikka ei pitäisikään hirmuisesti "vanhoista" kirjoista, voin sanoa ettei Elizabeth Bennetin ja Fitzwilliam Darcyn rakkaustarina kuole koskaan.

 

~Ringo